maanantai 30. joulukuuta 2013

Katsaus blogiin vuodelle 2013

Tämä blogi on ollut mielessäni jo tosi kauan. Ensimmäisen kerran aloitin Toisaalta blogin jo vuosia sitten. Silloin en ollut oikein varma mitä siihen halusin kirjoittaa, joten silloin se jäi lyhyeen. Halu kirjoittaa ajatuksiani on säilynyt ja bloggaus on ollut minulle se henkireikä tehdä niin. Olenkin blogannut englanniksi jo kauan. Englanninkielisiä blogeja on tullut ja mennyt ja ainoaksi jäljelle on jäänyt Web Wanderer - www.henrihamalainen.com. Sinne olen kirjoittanut enemmän työhön liiittyviä asioita ja kirja-arvosteluja. Tarvitsinkin siis vielä tätä blogia, johon voin kirjoittaa mitä vain ja vieläpä Suomeksi.

Toisaalta blogiin ei ole kertynyt vielä kuin 5 kirjoitusta, mutta en ovat saaneet ihan hyvän vastaanoton. Lukijoita on käynyt ja erityisesti kirjoitukset ovat nostaneet jotain keskustelujakin, tosin Facebookin puolella. Lukijoiden määrä ei olekaan niin tärkeä minulle, vaan mahdollisuus nostaa itselleni tärkeitä asioita muiden tietoisuuteen. Päivittäisessä keskusteluissa harvoin aletaan keskustella mistään kovin erikoisista asioista, niin tätä kautta pääsen purkamaan sieluani haluamistani asioista.

Olen kehittänyt itselleni sopivan systeemin, jonka avulla uskon, että aiheita riittää tuleviksi vuosiksikin. Toivottavasti ensi uutena vuotena tämä katsaus oikeasti kertoo enemmän mistä täällä blogissa keskustellaan. Ja toivottavasti todellakin keskustellaan. Keskustelut ovat nimenomaan sitä mitä kaipaan.

Hyvää uutta vuotta kaikille ja ensi vuonna sitten paljon lisää ajatuksia.

Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti