
Oman syömiseni analyysiä lähden purkamaan kolmion alalaidasta. Hedelmien ja marjojen määrää olen tietoisesti lisännyt viime vuosina ja uskonkin, että pääsen aika lähelle tuota suositeltua osuutta ruuosta.
Kasviksissa ja vihanneksissa jään varmasti vähän alakanttiin. Salaattia tulee syötyä aika paljon, mutta monesti siinä on mausteena juustoa, joka siis nousee tuossa kolmiossa sattumat osuuteen. Eli salaattia tulee tarpeeksi, mutta salaatin lisät pitäisi jättää pois. Juurekset porkkanaa lukuunottaamatta jäävät ihan liian vähäisiksi.
Leivän osuus on nykyään aika lähellä oikeaa. Syön pääasiassa 100% täysjyväleipää, joten se osuu ainakin kohdalleen. Puuroa syön harvoin ja silloinkin siihen laitan rasvaa, joka ei ole hyvä juttu. Tosin rasvaa laitan leivän päällekin, joten ehkä puuroakin voisi syödän useammin. Mysliä söin pari vuotta aika paljon. Silloin tein sen aina itse, nyt sen syöminen ja tekeminen on taas jäänyt. Pitänee tehdä uusi annos, niin eiköhän se taas maistu.
Perunan ja riisin määrää olen opetellut pitämään kohtuu pienenä. Riisinä tulee kyllä käytettyä aikalailla valkoista versiota. En ole koskaan oppinut oikein pitämään täysjyväversiosta. Pitäisi ehkä taas koittaa ja opettaa lapset samalla. Yllättävän pieni tuo lisäkkeiden määrä koko ravinnosta kuitenkin pitäisi olla, verrattuna esimerkiksi kasviksiin.
Maitotuotteissa olen opetellut käyttämään pääasiassa pelkästään vähärasvaisia versioita ilman mitään mausteita. Käytänkin maustamatonta rahkaa ja jugurttia marjojen ja pähkinöiden kanssa monesti iltapalana. Vähärasvaisten maitotuotteiden määrä on varmasti aika lailla kohdillaan.
Pähkinöiden määrä lisäsin huomattavasti luettuani Racing Weight kirjan. Niiden ja oliiviöljyn kautta se ryhmä varmaan osuu aikalailla kohdalleen. Margariinia tulee käytettyä toisinaan ehkä vähän liikaa.
Kalaa syön liian vähän. Lisäksi kalavalikoima on pääasiassa lohta, tonnikalaa ja silloin tällöin kalapuikkoja. Hyvin harvoin pakasteesta kampelafileitä. Kanaa syön jonkin verran, mutta suositukset luettuani liian harvoin valitsen kanan jonkun lihan sijaan.
Lihan syönti lienee se yleinen ongelma miehillä, niin ainakin minulla. Lihaa syön leikkeleissä, jauhelihana ja kesällä sitten grillituotteina vähän liikaa. Yksi paha houkutus minulle on Helsingin keskustan nepalilaiset ravintolat ja erityisesti niissä saatavat lammasruoat ovat aivan liian hyvän makuisia minulle. Niitä tulee syötyä lähes kerran viikossa. Lihaa pitäisi syödä suositusten mukaan 500g viikossa. Veikkaan että se ylittyy minulla aika monella viikolla. Käytännössä se tarkoittaa ehkö kolme liha-ateriaa viikossa ja lisäksi leikkeleet siihen päälle. Se ei ole paljoa.
Nyt olen taas herkkulakossa, niin tuo sattumakohta pysyy minulla hyvin aisoissa. Edellinen herkkulakko kesti 500 päivää, joten niistä en nyt ole huolissani. Rasvaiset juustot ja pikaruoat (pizza ja hampurilaiset) ovat se ainoa pahe mitä sattumat kohtaa minulla menee. Kaiken muun olen taas jättänyt pois, kun muuten minulla ei pysy niissä kontrollia.
Juomapuolta tuohon kuvaan ei oltu tuotu, mutta suositukset kuuluivat suunnilleen, että puoli litraa maitoa, lasi mehua, ei sokerijuomia ja pääasiassa vettä juomaksi. Alkoholia saa juoda suositusten mukana miehet kaksi annosta ja naiset yhden annoksen päivässä. Noista vaikeimmin saavutettavissa minulla on tuo kaksi alkoholiannosta päivässä. En kyllä millään pääse 14 annokseen viikossa.
Pitkän ja tylsän analyysin pohjalta, minun pitäisi vaihtaa lihaa juureksiin ja rajoittaa juuston käyttöä. Jos olisin tehnyt saman analyysin kolme vuotta sitten, ennen kuin aloitin kestävyyskuntoilija harrastukset, niin korjattavaa olisi ollut paljon enemmän. Paljon korjauksia olen jo tehnyt ja silti olisi vielä paljon korjattavaa. Ihan vielä selvyydeksi en ole siis ollut millään dieeteillä, vaan syönyt vaan järkevämmin, koska se on auttanut kuntoilussa ja parantanut oloa selkeästi. En ole koskaan oikein onnistunut dieeteissä, niin siksi en niihin usko.
Aika paljastava harjoitus tämä kuitenkin oli. Suosittelen kokeilemaan omaa analyysiä ja tekemään sen rehellisesti. Jokainen voi toki uskoa erilaisiin dieetteihin ja ruokavalioihin, mutta tuolla suosituksella ei voi mennä ainakaan pahasti pieleen.
Tämän tekstin on kirjoittanut +Henri Hämäläinen
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti